Siirry suoraan sisältöön

Tarina ja arvot

Rohkeutta olla erilainen!

FLG syntyi keskusteluista ja havainnosta, että logistiikka voi olla paljon enemmän kuin vain tavaroiden siirtämistä. Tuli villi visio logistiikkayhtiöstä, joka yhdistää rohkeuden, vastuullisuuden ja aidon läpinäkyvyyden – logistiikasta, jossa kestävyyteen ja sidosryhmien osallistamiseen panostetaan oikeasti.

Halusimme tarjota luotettaville kumppaneille kanavan, jota kautta he saisivat enemmän kuljetettavaa. Halusimme luoda verkoston jossa ei pakoteta kevytyrittäjyyteen ja palkat maksetaan lisineen. Hiilineutraalius on seuraava vaihe, johon pyrimme vuoteen 2029 mennessä. Ymmärrämme, että pitää olla kovia tavoitteita ja haluamme olla mukana sparraamassa asiakkaitamme.

Tavoitteenamme on tehdä logistiikasta helpompaa, inhimillisempää ja merkityksellisempää. Yksi lähetys kerrallaan – yhdessä.

Arvot

Rohkeus – Ehdottaa asioita, jotka vaikuttavat aluksi ihan typeriltä.
Näyttää erilaisuudella esimerkkiä.
Uskaltaa olla oma itsemme.

Vastuullisuus – Tiedostamme, että ilmastonmuutos on todellista.
Tunnistamme, että suuri määrä ihmisiä haluaa säilyttää arvokkaan luontomme seuraavien sukupolvien koettavaksi. Haluamme, että pystyt ostamaan moraalisesti kestäviä palveluita.

Läpinäkyvyys – rakentaa yritystä avoimesti yhteisön kanssa.


FLG – Finnish Logistics Group
Logistiikkayhtiö, joka kohtaa asiakkaat rohkeudella ja sydämellä.

T. Tony